Meidän perhe

Näin alkuun voisin kertoa vielä hieman lisää perheestämme. Keitä me olemme ja mistä me olemme. Joten...

Olemme tuiki tavallinen perhe Raumalta. Kolmen ihmisen ja yhden koiran talous. Itse täytin juuri helmikuussa 21-vuotta, kun taas kihlattuni painii kolmenkympin kriisissä. Saanen mainita, etten ole päivääkään kokenut seurustelevani itseäni 9-vuotta vanhemman kanssa. Pahoittelut Markus!
Minua ja Markusta on usein sanottu sisaruksiksi, kuulemma näytämme toisiltamme. Pelottavaa,mutta olemme siis elävä esimerkki siitä että pariskunnat muistuttavat toisiaan. Kummalle meistä tämä on kohteliaisuus ja kummalle ei?

Ennen kun saimme lapsen,kuului sen hetkiseen perheeseemme myös koiramme Nella. Sileäkarvainen kettuterrieri joka on kesällä nähnyt elämää kolmen vuoden verran. Itseasiassa Nella oli minulla jo ennen kuin minulla oli Markusta. Näin ollen Markus alkoi aikoinaan seurustella kahden naisen kanssa.

Nella on luonteeltaan tempperamenttinen ja kovapäinen, tyypillinen terrieri. Toisinaan menetän hermoni sen kanssa (lue: joka päivä). Se osoittaa myös kiintymystään todella selvästi, ja olenkin sitä mieltä että vaikka sanotaan koiran sopeutuvan helposti, niin tämä yksilö ei koskaan sopeutuisi muuhun perheeseen. Onneksi tälläistä tilannetta ei tarvitse edes miettiä.


Marraskuun 13.päivänä perheemme kasvoi yhdellä. Niin pienellä mutta silti niin suurella. Klo 22:30 saapui maailmaan meidän Lilja. Tuolloin meistä tuli kokonainen perhe.

Lilja vain parin tunnin ikäisenä

Tuona päivänä minusta tuli ensimmäistä kertaa myös äiti. Tuo jokaiselle lapselle maailman tärkein ihminen. Tottakai jo odotusaikana minua kutsuttiin mamaksi,milloin miksikin,mutta vasta kun tuo pieni lämmin nyytti nostettiin syliini,minä todella olin sitä. ÄITI. Sanan kaikessa merkityksessä.
Usein minulta kysytään että onko äitiys ollut minulle sellaista mitä sen kuvittelen olevan. Vaikea kysymys, minä kun en etukäteen kuvitellut sen olevan jonkin tietyn kaavanomaista. Äitinä olo on parasta maailmassa.

Loppuun vielä runo,jonka ystäväni lähetti minulle kun Lilja oli syntynyt. Muistan miten kerta toisensa jälkeen vain itkin sitä lukiessani, ja tuo sama runo on nyt kehystettynä kotonamme.



Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
"No nyt se on elämässä."

Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: "Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,

ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä."
Isä kysyi: "Näkyjäkos sinä näät?"
Ja minä: "No ihmeitä kyllä."

Sinä olit se ihme tietysti
- vaikka parkuun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.

"Sill' on ripsissä tähden säkeneet",
isäs naurahti ja keksi:
"Sen varpaat on puolukan raakileet."
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen",
Me puhuttiin toisillemme.