Paluu blogimaailmaan!

Täällä ollaan taas! En moneen kuukauteen uhrannut ajatustakaan blogilleni, tunnustan. Viime aikoina kuitenkin havahduin miettiväni muutamaankin otteeseen uuden postauksen kirjoittamista. Josko tämä pieni tauko sai sen kadonneen kirjoitusinnon palautumaan. Lets see..
En edes tiedä mistä aloittaa, tuntuu että tammikuun jälkeen on tapahtunut niin paljon. Arki on tällä hetkellä niin paljon erilaisempaa mitä aikoinaan, kun teen töitä. Pääsääntöisesti iltavuoroa, jolloin tulen kotiin kun koko muu perhe on nukkunut jo monta tuntia. Viikonloppuisin välillä yövuoroa, ja mummun mahdollistaessa aamuvuoroa. Työajat vaihtelevat siis laidasta laitaan, mutta tämä sopii minun tilanteessani oikein hyvin, ja saan hoitaa Liljaa kotona. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö koskaan olisi rankkaa. Kyllä toisinaan vaan on sitäkin, ja univajetta sattuu kasaantumaan. Hyvin ollaan kuitenkin pärjätty, ja koskaan ei ole käynyt mielessä, että tämä olisi meidän kannaltamme huono ratkaisu. Ja kukapa ei pitäisi palkkapäivistä?

Liljan käytöksessä en ole huomannut muutosta töihin paluuni jälkeen, mitä etukäteen vähän jännitin. Ensimmäiset uhmailut olivat ehtineet alkaa jo tätä ennen, joten nekään eivät mene sen piikkiin.Liljasta on kasvanut hetkessä todella omatoiminen pieni tyttö, joka ymmärtää ihan hirveästi. Puhettakin tuotetaan kokoajan vain enemmän ja enemmän.
Lilja on mummulassa hoidossa 1-3 kertaa kolmeen viikkoon minun töideni takia, joten hoitopäiviäkään ei ole turhan montaa. Teen vajaata viikkoa, jotta saamme aikaa myös kolmisin, eikä heitetä vain läpsystä vaihtoa ovella. Perheen kesken vietetty aika on meille todella tärkeätä, ja pyrimme viettämään sitä mahdollisimman usein. Perhe on paras.

Muuttuneen elämäntilanteen keskellä meillä on myös häiden järjestelyt täydessä vauhdissa! Ylpeänä voin sanoa järjestelyjen olevan hyvällä mallilla, mutta kyllä sen eteen on töitäkin tehty. Itselläni on vähän taipumusta ottaa monta asiaa kerralla hoidettavakseni, ja toisinaan saattaa ilmetä lievää stressiäkin, mikä lienee häiden alla ihan normaalia. Hääpäivämme on heinäkuussa, tarkalleen ottaen 76 päivän kuluttua! Viime viikolla saapui kauan odottamani hääpuku, ja ensi viikolla sitä aletaan pienentää. Kyllä, pienentää! Kiloja on karissut luojan kiitos.
Olisikohan tässä ollut asiaa jo riittäämiin näin pitkän tauon jälkeen? Palataan!


IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKKI TE UPEAT ÄIDIT!
-Teette maailman tärkeintä työtä.

Tähän on tultu...

Apua! Tuntuu että blogi kirjaimellisesti kuivuu kasaan, kuihtuu pois. En löydä minkäänlaista inspiraatiota kirjoittamiseen, aiheet ovat aivan hukassa! Olen miettinyt jo vaihtoehtona bloggaamisen lopettamistakin, kun tuntuu ettei ole tällä hetkellä mitään annettavaa.. Ehkä sulattelen ajatusta vielä viikonlopun yli! 

Onko kenelläkään muulla käynyt näin? 

-Anni

Kiukkupussi

Lilja on jo pidemmän aikaa osoittanut miten häneltäkin löytyy omaa tahtoa. Tuo pikkuruinen ihmisen alku laittaisi äitiä ja isiä aivan 6-0, jos se vain suinkin sallittaisiin. Jestas miten loukkaantunut hän osaakin olla, kun ei esimerkiksi pääse kiipeilemään portaikkoon, vaan portti laitetaan tylysti kiinni. Lilja osaa myös heittäytymisen jalon taidon. Meritähdeksi lattialle ja kiljumista niin että kitarisat vain heiluu! Näinä hetkinä useimmiten olen kuin en näkisi tai kuulisi, ei tehoa kiukuttelut meikäläiseen. Kiljumisesta sen verran, että sen suhteen on menossa jokin huippu kiva vaihe, sitä tehdään myös ihan muuten vaan. Taitaa tyttö tykätä omasta äänestään, kun sitä niin kovin testaillaan. 

En tiedä mahtaako meille olla tulossa jonkinlainen "esiuhma" tai vastaava tätä menoa. Voi vain veikata mistä on Lilja tempperamenttinsa perinyt...

Täällä on pakkasia pidellyt, lähemmäs -20 melkein jokaisena päivänä tällä viikolla. Alkaa sisällä kökkimiseen jo vähän kyllästyä, saisi siis jo hieman lauhtua, että ulkonakin voisi leikkiä.

Maltti olisi välillä valttia, mutta kuin ei malta ja vauhti on kova. 

Hyvää Viikonloppua!! 

<3: Anni 

Paljastuksia

Vuoden vaihteessa vihjailinkin täällä blogin puolella tänä vuonna tapahtuvista isoista muutoksista, ja lupasin kertoa niistä myöhemmin lisää. Jos saa muotoilla paremmin, ni kyseessä ehkä olisi pikemminkin loppu elämän päätös. Joko arvaatte? Kyllä, minusta tulee ROUVA! Me mennään naimisiin. Puolustaudun tähän vedoten, että olen lähiaikoina totaalisesti laiminlyönyt blogiani. Koitan parhaani mukaan hoitaa järjestelyjä aina kun siihen on aikaa, ja voinkin ylpeänä todeta niiden olevan hyvällä mallilla. Eniten pohtimista aiheutti tuo kuuluisa vieraslista, mikäs muukaan. Kaikkia emme voi mitenkään kutsua, jo hääpaikkakin rajoittaa tässä. Nyt se on kuitenkin tehty, ja saan sen suhteen huokaista. Kutsut on tilattu, tänään käyn vielä katsomassa mallikappaletta, jotta kaikki on niinkuin pitääkin. Saamme siis nekin matkaan piakkoin. Olen luvannut itselleni, ja nyt myös teille, että tästä ei tule hääblogia. Aiheesta tulen kyllä varmasti kirjoittamaan jossakin määrin, koska se on nyt iso osa tämän hetkistä elämäämme. Eikä tätä blogiani oikein voi lokeroida käsitteleväksi jotakin yhtä tiettyä aihetta. Toki Lilja on ollut tämän tähtenä koko ajan, mutta jotenkin tästä on ehkä tulossa myös minulle jonkinlainen päiväkirja.
Jääköön tämä nyt vähän tyngäksi tältä erää, kieli meni kirjoittajalla nyt aivan solmuun ja ajatus katkesi kuin kanan lento.

-Anni 

Hyviä uutisia lääkäristä!

Pimeää ja märkää päivästä toiseen vaan, alan pian menettää toivoni valkeasta maasta. No, onhan sitä taas toki luvattu mutta niin on tietääkseni monta kertaa aiemminkin. Upouusi pulkka odottaa rappusten alla tyhjän panttina, ei tuolla sorassa kelpaa pulkkailla. Testailimme me sitä jouluaattona olohuoneen matolla, toivottavasti tämän talven "pulkkailut" eivät rajoitu tuohon! Lilja on päässyt ainoastaan kerran leikkimään lumessa, kun silloinkin lumella oli kiire sulaa pois. Olisi paljon enemmän tekemistä pihalla kun sataisi vain sitä lunta. Toivossa on hyvä elää...
Saimme tänään hyviä uutisia lääkärisedältä. Kävimme nimittäin korvien jälkitarkastuksessa, ja terveet ovat! Voin kai huokaista helpotuksesta, ainakin hetkeksi. Lääkäri totesi meillä olleen huonoa tuuria, kun ensimmäinen korvatulehdus saatiin taltutetuksi vasta kolmella antibioottikuurilla (kyllä,luit oikein) ja yhdellä kortisonikuurilla. Emme kuurien välissä kerinneet koskaan odottaa edes jälkitarkastukseen asti, kun jo oli kiire noutamaan uutta kuuria. Turhauttavaa, ja kurjaa etenkin Liljalle. Kädet ristissä toivon ettei Lilja ala kärsiä korvakierteestä, vaan tämä voitaisiin laittaa vain juurikin sen huonon tuurin piikkiin. Lääkäri totesi myös Liljan olevan ikäistään vanhemman oloinen, mutta en kyllä itse oikein tiedä mitä hän sillä mahtoi tarkoittaa.
Kuvasaastetta ei valitettavasti tule tälläkään kertaa, olen ollut huono kuvaamaan. Vaikka aikamoista pikselimössöä nuo kuvani suurimmaksi osaksi ovat olleet, jokohan sitä olisi aika sijoittaa ihan kunnon kameraan? Taidankin ottaa asiakseni löytää jonkun kapineen, joka tälläisen tunarinkin taidoille riittäisi.


-Anni 

2013 jälkipuinnit

Myöhässä taas, tapani mukaan. Aloitin tosin tämän tekstin kirjoittamisen jo parisen päivää sitten, mutta jostain käsittämättömästä syystä koko aikaansaatu teksti katosi kuin tuhka tuuleen?! Kyllä harmitti! Asiaan, mitä piti sisällään mennyt vuosi 2013? Ja mistäköhä sitä sitten edes alottaisi! Lienee selvää että vuosi oli "vähän" erilaisempi mitä aikaisemmat, ja siitä on pitänyt huolen talon pikkuneiti. Vuosi on opettanut ihan älyttömästi, ja kasvattanut ihmisenä. Kotiäitinä olo on ollut ihanaa, palkitsevaa, välillä koettelevaakin, mutta kaiken kaikkiaan elämäni hienointa aikaa. Välillä olen pohtinut olenko kyllin hyvä äiti, itkenyt  niin ilosta kuin surustakin. Mutta kyllä minä olen, minä olen hyvä äiti ja tiedän sen. Lapsissa näkee kuluvan ajan, ja sen miten nopeasti se menee. Ensimmäisenä vuotena tapahtuu ja kehitytään niin paljon ettei perässä meinaa pysyä! Mutta tämän te ehkä jo tiesittekin, olen sen niin monesti kirjoittanut.
Mitä suunnitelmia juuri alkaneelle vuodelle? Yksi vaihe elämässä ainakin saatetaan loppuun, nimittäin täysipäiväinen kotiäitiys. Olen päättänyt palata työelämään helmikuussa, tosin pehmeän laskun kera. Päätös jännittää ja ehkä vähän ahdistaakin, mutta samalla olen todella iloinen ja uskon tehneeni oikean ratkaisun. Liljan aika ei ole vielä mennä päivähoitoon, vaan hän saa kasvaa vielä kotona. Myös muita suuria päätöksiä on edessä, ja niistä tulen varmasti kertomaan myös blogin puolella sitten kun on sen aika.
Oletteko tehneet uuden vuoden lupauksia? Itse tein parikin, ja uskon selkärankani riittävän myös niiden toteuttamiseen. Samoja asioita tosin voisi luvata ihan joka ikinen muukin päivä, mutta uusi vuosi vaan on hyvä hetki lupauksille.
Loppuun vielä mielestäni hyvä uuden vuoden toivotus, jonka tekstarina sain;

"Uuden Vuoden kynnyksellä.. Edessä on sata ovea, tuhat tietä. Valitse sydämellä, punnitse tunteella, käytä hiven järkeä. Ovet on tehty avattaviksi, tiet tallattaviksi, elämä elettäväksi. Jos erehdyt, uskalla itkeä, uskalla nauraa, uskalla muuttaa suuntaa. Ei mikään kasva ilman vettä, ei ihminen kypsy kyynelittä. Mutta silti odota parasta, äläkä pelkää pahinta, niin saat mitä ansaitset." 

Hyvää alkanutta vuotta 2014 Sulle, Sulle ja Sulle! Pitäkää huolta toisistanne.

-Anni