Miksi?

Finally, sain aikaiseksi ladata ison kasan kuvia koneelle. Kuvat ovat kaikki heinäkuulta, ja kuten arvata saattaa,ovat ne Lilja-painoitteisia. Ennen kuvapläjäystä, haluan jakaa muutaman päässä pyörivän ajatuksen. Oikeastaan ne ovat enemmänkin harmittaneet jopa, ja aihe on jokseenksin kipeä minulle. Ihmissuhteet, ihanaa ja samalla maailman vaikeinta. Tarkennettuna perhesuhteet.. Miten katkera ja surullinen ihminen voi olla vielä monen monen vuoden jälkeenkin, ettei minulla ole ehjää perhettä. Miksi minun vanhempani erosivat, miksi juuri minun? Miksei minulla ole kunnollista isä-tytär suhdetta, miksi minulle kävi niin? Kurkkua kuristaa. Ja kun katson omaa lastani, ja miten minun lapseni isä on läsnä joka päivä, joka ainut hetki kun on mahdollista, sattuu. Sattuu maailman eniten, ja samalla haluan itkeä ilosta. Miksei minulla ole ollut niin enää 16:sta vuoteen?  Miten voi olla mahdollista, että minun lapsellani ei ole toista isoisää. Tai on, mutta hän ei ole läsnä Liljan elämässä, ei minun, ei meidän elämässämme. Miksi, voisin huutaa ääneen aina vaan uudestaan ja uudestaan, MIKSI!?! Miten joku ei halua nähdä, ei kuulla, eikä kokea isovanhemmuutta. Sanotaan että lapsen kanssa luodaan kiintymysside tämän ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana. Sekin on jo mennyt, mutta onko koskaan liian myöhäistä? Niin, siinäpä pohdittavaa taas. Miksi minä yritän, ja yritän, ja aina petyn. Liljan takia yritän yhä vain uudelleen että sidettä luotaisiin. Minä en halua olla sille este, vaikka minua on loukattu ja olen katkera hamaan tappiin asti, mutta en halua antaa sen vaikuttaa. En ole ikinä toivonut mitään niin paljon kuin ehjää perhettä, ja nyt minulla on se. Minulla on oma perhe. Haluan ennen kaikkea tarjota Liljalle lapsuuden johon kuuluu sekä äiti että isä. Älkää koskaan menettäkö läheisiänne, älkää koskaan antako kenenkään ihmisen tai asian tulla ihmissuhteidenne väliin. Opetelkaa anteeksiantoa. Puhukaa. Rakastakaa.

Autoilu on raskasta puuhaa.

Aamulla saattaa olla vielä unihiekkaa silmässä..

Miltäs nukke maistuu!

Tehdään nukelle "aaai".

Tuffalle väläytellään hymyjä!

Päiväunilla.. Rankkaa olla vauva.

Nellan kanssa kesäkylvyssä!

Rannalla loikoilemassa.

Mustaa pitsiä, ja päässä äidin vanha pitsimyssy.

Hyvää huivia!

-Anni

Pikku avautuminen

Jälleen joudun luomaan kuvattoman postauksen, kun jostain syystä blogger ei nyt suostu puhelimen kautta lisäämään kuvia. Hemmetti. Anyway, minua on lähiaikoina ärsyttänyt aivan suunnattomasti eräs asia ja haluankin jakaa sen teille.Nimittäin se, että kun olen Liljan kanssa jossakin liikkeellä niin olen jokaiselle ohikulkijalle kuin vapaata riistaa (näin hieman liioitellusti). Tällä tarkoitan nyt tarkennettuna sitä, miten jokainen sille päälle sattuva kokee sopivaksi tulla lässyttämään Liljalle, kyselemään minulta jos jonkinmoista, ja minulle sen nyt vain pitäisi sattua passaamaan. Aina, koska vaan ja millaisena päivänä tahansa. On varmaan sanomattakin selvää, että myös äiti-ihmisiltä löytyy päiviä jolloin kommunikointi ei kiinnosta. Saatika tuntemattomien kanssa! On toisinaan suorastaan raivostuttaa kun kassajonossa takanasi oleva alkaa vääntää naamaansa Liljalle, tai mummeli rollaatoreineen parkkeeraa viereesi tiedustellakseen onko rattaissa Matti vai Teppo. Vaikka ei sillä, toki Liljahan on maailman suloisin yksilö, jota kelpaakin ihastella. Hah. Joku ainakin toivottavasti ymmärsi pointtini. Tokihan jokaiselle tuntemattomallekkin pyrin olemaan ystävällinen, enkä tuomaan tuohtumustani esiin. Ja paikkansa pitää myös se, ettei tämä päde kaikkiin ihmisiin. Onhan niitäkin joiden kanssa juttelee ihan mielellään! No niin, nyt jätän tämän asian ruotimisen tähän.

Toivoisin teiltä jotka tätä teksiä luette, juurikin sinulta siis, että kävisitte antamassa äänenne meidän perheen kuvalle LähiTapiolan kuvakisassa. Kisa pyörii siis facebookissa, ja äänestämään pääset siten, että TYKKÄÄT kohteesta LähiTapiola, jonka jälkeen  klikkaat ÄÄNESTÄ-nappulaa meidän kuvaamme kohdalla. Kiitos ja kumarrus!

-Anni

Pitkän tauon jälkeen...

Täällä taas! Takana luvattoman pitkä hiljaisuus blogin suhteen,hävettää.Kuten erääseen kommenttiin vastasinkin,niin lähiaikoina on aiheet olleet hukassa! Vaikkakin Liljasta voisin toki kirjoittaa tunti tolkulla.. Mutta siis,kesä on edennyt jo pitkälle ja onneksemme ollaan päästy nauttimaan myös useista hellepäivistä. Nahkanikin olen onnistunut polttamaan kertaalleen,mutta rusketuksesta ei ole tietoakaan. Miten yllättävää. Juhannuksena päästiin ekaa kertaa tänä kesänä merelle,ja näin ollen se oli myös Liljan ensimmäinen kerta. Hän tykkäsi, juttua riitti koko matkan ajan! Juhannus vietettiin muuten rauhallisissa merkeissä kotioloissa, iskällä oli töistä päivystysvuorokin kaiken kukkuraksi. 

Ensi kuussa kun iskällä alkaa kesäloma, hyppäämme kolo perheen voimin laivaan! Matkaamme Ruotsiin sukulaisille ja vietämme lomaa heidän luonaan muutaman päivän. Vähän matka jännittää, että miten kaikki sujuu. Lilja onneksi viihtyy hyvin autossa, sillä ajomatkaakin tulee jonkin verran. Toivottavasti vältytään ylimääräisiltä kommelluksilta, toisinsanoen toivottavasti apina ei aloita sirkusta! 

Liljan kehityksestä muutama sana; vielä ei likka liiku eteenpäin vaikka merkkejä sen suhteen onkin. Hän ei ole ymmärtänyt vielä ryömimisen jaloa taitoa, ja sekös välillä hänen pienille hermoilleen käykin. Puolelta toiselle ympäri meno on jatkuvaa, ja muutamana yönä siihen on herättykkin kun ei unessa pääse takaisin selälleen. Tosin eilen Lilja nukkui ensimmäistä kertaa mahallaan! Tukea vasten istutaan ja seistään. Monesti kun laittaisi istumaan niin tämä tyttö vetää jalkansa suoraksi, mukavaa etenkin autossa kun pitäisi virittää istuimeen. Kävelyrefleksi ei ole missään vaiheessa unohtunut, ja muutama askel jaksetaan ottaa kun äiti tai iskä kävelyttää. Hampaat kuppaavat edelleen  jossakin vaikka selvästi näkyy minne nousevat, eivät vaan halua tulla läpi. Kyllä ne sieltä sitten ehtivät ajallaan! Onneksi ilman hampaitakin onnistuu baananinkin haukkaaminen. 

Nyt lupaan parantaa tapani, ja seuraava postaus ilmestyy tuota pikaa kuvien kera! 

-Anni